6/2/2012

VBN testasi NESU-Waasan legendaariset Wappusitsit


Tähtivoima?
VN:F [1.9.3_1094]
Arvo: 0 (yhteensä 0 peukusta)

Suomen halutuimmat sitsit?

Näille sitseille ei todellakaan ollut helppo saada lippua! Oli onni syntyä Vaasaan, koska saimme kuitenkin Warrantin jäsenille suurimman osan lipuista. Meilläkin oli kuitenkin mahdollista ostaa vain yksi lippu per henkilö! Ulkopaikkakuntalaisten kiinnostus NESU-Waasan Disney Wappusitsejä kohtaan oli jälleen kerran ollut valtavaa. Vain osalle riitti lippuja, mutta paikalle saapui kuitenkin hieno joukko legendaarisia kyltereitä sekä Waasa-neitsyytensä menettäneitä noviisejä.

Legendaarista menoa

Ilta alkoi jälleen A-rapusta, kun kiireisen päivän jälkeen vaihdoin kymmenessä minuutissa Aladdin-puvun päälle ja hankin kauniin rusketuksen itselleni. Mukana oli myös kaunis tyttöystäväni Neiti J Jasmin-asussaan ja kaverini E sinisessä meikissä Aladdinin hengeksi pukeutuneena. Alakerrasta noukimme mukaan Henkan, joka oli pukeutunut Jafariksi. E:n nähtyään Henkka sylki ensin pastillin suustaan ja meinasi vielä laatata perään. Oli näky sen verran hurja! Ps. Oli aika ikävää siivota ne siniset maalit pois vessasta!

Ehdimme juuri ja juuri Aladdin-teemaisen porukkamme kanssa sitseille. Paikalla oli jo Heikki, joka oli pukeutunut pelottavaksi merirosvoksi. Sitsit alkoivat loistavalla ja erittäin hauskalla Leijonakuningas-aiheisella videolla. Ainoastaan pienet tekniset ongelmat latistivat hieman tunnelmaa, mutta onneksi toasteiksi oli valittu huippuporukka ja meno nousi heti alussa korkealle. Pöytämme tunnelmaa kohottivat myös tilaamani 20 salmaria, joiden lisäksi tilasin myös Henkalle, itselleni, R:lle 5 bisseä + 5 lonkeroa. Henkka ja R luonnollisesti maksoivat osansa laskusta. Olli saapui paikalle hieman myöhässä Batman-asussaan, mutta ei kuitenkaan onneksi saanut punishmenttia :) !

Sitsit jatkuivat loistavassa tunnelmassa ja tutustuin vierustovereihini, muun muassa vastapäätä istuneeseen Turussa opiskelevaan TJ:hin. Voin muuten sanoa, että hänestä lähti laulujen aikana todella hyvin ääntä! Lisäksi ilokseni R oli placeerattu melkein viereeni ja Henkka istui suoraan takanani. Otimme Henkan kanssa sitsien aikana monta Aladdin vs Jafar matsia, joihin valitettavasti TJ (Aladdin nro. 2) ei osallistunut vahvistuksena. Yritimme juottaa myös R:ää humalaan, koska Disney-sitsit olivat hänen viimeisensä. Harmillista, mutta olen varma, että R tulee vielä pyörimään VBN:n kuvioissa! Humalaanjuottamisen onnistumisesta itselläni ei ole varmaa tietoa, koska juominen onnistui varsin hyvin omalla kohdallani!

Lopulta täytyy sanoa, että sitsit olivat ehdottomasti jälleen yhdet parhaimmista! Todellakin legendaariset! Toastit pitivät tunnelman koko illan katossa ja loistava porukka takasi 100% onnistuneen illan! Ainoana miinuksena jouduin lähtemään jo noin klo 23 jatkoilta pois, koska seuraavan aamun VYY:n tutorhommat painoivat päälle! Olimme sopineet tapaavamme illalla kouluttajien ja E:n kanssa, joten ei voinut mitään. Olli voi kuitenkin täydennellä tänne vielä legendoja poliiseista ja muusta, jos haluaa :D

Arvostelu:

Hyvää:

-Toastit
-Panostaminen
-Teema
-Porukka
-Paikka (Fontana)

Huonoa:

-Meinasi lopussa lähteä käsistä!

Arvosana: 5/5

-Tuomas

Olli kertoo totuuden sitseistä:

En ollut ihan varma milloin sitsit alkavat, joten soitin Henkalle varmistaakseni ajan. Henkka väitti sitsien alkavan seitsemältä joten mitoitin juoksulenkkini sen mukaiseksi. Kun palasin kotiin puoli seitsemältä, kännykästä löytyi muutamaa minuuttia aikaisemmin Henkalta tullut viesti, jonka mukaan sitsit alkavat jo puoli seiskalta. Eipä siinä mitään, suihkun kautta vaatteet päälle ja pikajuoksua sitseille. Omaa paikkaa ei meinannut löytyä mistään pöydästä, joten harhailin ympäriinsä Fontanaa kun muut jo laulelivat sitsilauluja.

Sitsit oli ihan onnistuneet ja saatiin vähän Neiti L:ää juotettua humalaa. Tunnelmaa tietenkin pilasi se, että tiimimme oli yhtä jäsentä vajaa Heikin maksan tulehduttua.

Sitsien jälkeen n. sata henkilöä kokoontui rinkiin vaasan torille. Koska KY:n Juhon mankan patterit olivat loppuneet jouduttiin rinki siirtämään tienlaitaan. Valitettavasti osa ihmisistä innostui Anima Libera-kappaleesta niin kovasti, että he päätyivät sulkemaan kokonaan autotien. Muutaman hetken kuluttua paikalle saapuikin 4 mustaa maijaa jotka hajoittivat juhlat.

Douppia shittiä niinkuin NESU:n sitseillä kuuluukin olla!

Takaisin Fontanaan ja sieltä Valencian kautta kotiin. Valenciasta sai muuten ensimmäistä kertaa Papan Special-Pizzaa!!!


Aiheeseen liittyvät avainsanat: , , , , , ,
Edellinen kirjoitus:
Seuraava kirjoitus:

Kommentoi

Lisää tämän kategorian artikkeleita

Mahis huudettu
Mahis huudettu

Moi taas! Vaasassa olikin sitten eilen poikkeuksellisen suuret pippalot, kun sadat opiskelijat vyöryivät Suomen joka [Lue lisää]

Disco killed the Wednesday parties
Disco killed the Wednesday parties

Olipa kerran keskiviikko… Silloin ainejärjestöt, osakunnat ja jopa pienemmät kerhot järjestivät lähes joka [Lue lisää]

Kuka laattaa vikana on homo
Kuka laattaa vikana on homo

Hei kaikki pojat ja kauniit tytöt! Nyt on homman nimi sellanen, että ruokakaupasta saa nykyään litran tölkkejä [Lue lisää]

Queen of Porno

Olipas yksi taannoinen ilta tässä ei niin kaukaisessa lähimenneisyydessä, kun olimme jälleen kerran VBN-porukalla [Lue lisää]